Laatat

Lattialaattojen pintavaihtoehdot

Lattialaattojen pintavaihtoehdot

 

Laatat ovat kasvattaneet suosiotaan sisätilojen lattiamateriaalina myös peseytymis- ja kodinhoitotilojen ulkopuolella. Syy kasvaneeseen kysyntään johtuu varmasti laattojen kestävyydestä ja helppohoitoisuudesta, mutta myös väri- ja pintavaihtoehtojen runsaudesta. Lattialaatat luovat ylellisyyttä arkiseen tilaan ja niitä käytetäänkin yhä enemmän muun muassa eteisissä, keittiöissä, käytävätiloissa ja takkahuoneissa – käytännössä lähes missä vaan.

Lattialaattojen pintavalikoima on laaja ja vaihtoehtoja on saatavilla aina karheista pinnoista sileisiin ja kiiltäviin laattoihin. Kodin yleisilme ja oma mieltymys määräävät, millaiseen laattaan lopulta päädytään, mutta lisäksi on otettava huomioon esimerkiksi laatan siivottavuus ja liukkaus sekä tilan käyttötarkoitus. Eri pintoja on mahdollista myös yhdistellä, jolloin saavutetaan mieleinen lopputulos.

 

Kestävää pintaa

Kestävyys on yksi tärkeimmistä lattialaattojen valintakriteereistä. Esimerkiksi eteisen lattialaatoilta vaaditaan kovaa kestävyyttä, sillä hiekka ja muu roska kuluttavat lattiapintaa. Kulutuksen kestoa lasitetuille laatoille ilmentää PEI-arvo, joka kertoo pinnan kulutuksen kestävyyden asteikolla 1 - 5. Esimerkiksi arvon 2 laatta soveltuu kevyeen lattiakäyttöön kotona sekä pesuhuoneisiin, mutta arvon 3 omaavat laatat soveltuvat kaikkiin kodin lattioihin.

Toinen tapa kuvata laatan kestävyyttä on MOHS-arvo, jossa asteikko on 1 - 10. MOHS-luokittelulla kuvataan lasittamattomia lattialaattoja, ja niistä arvon 5 omaava laatta soveltuu kodin lattiapinnoille.

Laattoja valitessa on myös huomioitava tilan käyttötarkoitus. Esimerkiksi kodinhoitohuoneessa voi olla tarpeellista, että laatat kestävät kemikaaleja, kuten kalkkipitoista vettä. 

 

Karheaa vai sileää pintaa?

Kannattaa myös muistaa, että mitä karheampi laatta on, sitä vaikeampi se on puhdistaa. Sileäpintainen laatta taas puhdistuu huomattavasti helpommin, mutta on samalla liukkaampi. Erityisesti suuret ja kiiltävät laatat voivat olla todella liukkaita, jolloin liukastumisriski kasvaa.

Lähtökohtaisesti kylpyhuoneeseen ja muihin märkätiloihin suositellaankin aina karheapintaista tai vaihtoehtoisesti pientä laattaa, jolloin saumat toimivat tehokkaana liukkaudenestäjänä.

 

Onko laatan koolla väliä?

Käytännössä lattiapinnoilla voidaan käyttää sekä suuria että pieniä laattakokoja. Pienillä laatoilla on mahdollista luoda erilaisia yksityiskohtia, kuten koristelinjoja ja – kuvioita, kun taas isoilla laatoilla saadaan aikaan ylellinen ja harmoninen lattiakokonaisuus.

 

Muista ottaa huomioon myös värivaihtelut

Lattiapintaa laatoittaessa on hyvä muistaa, että kaikki edes samaan laattaerään kuuluvat laatat eivät välttämättä ole täysin saman sävyisiä tai -kuvioisia. Laattojen V-luokitus kertoo kuinka paljon sävy vaihtelee laattasarjan yksittäisessä laatassa. Luokitteluasteikko on välillä V1-V4 jossa V1-luokan laatat ovat yhdenmukaisia värisävyltään kun taas V4-luokan laatoissa on merkittäviä sävyeroja. Siksi laatoittaessa onkin tärkeää sekoittaa useiden eri pakettien laattoja keskenään, jotta lattiapinnasta tulee mahdollisimman luonnollinen.

 

Haluatko lisätietoja?

Laattojen valinnassa kannattaa aina kääntyä asiantuntevan ammattilaisen puoleen parhaimman mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Halutessasi lisätietoja, voit ladata myös Laattojen ostajan oppaamme avuksesi oikeanlaisten laattojen valintaan.

 

Lue seuraavaksi

Laattojen valinta ja erot - ota nämä asiat huomioon!
Mitä ottaa huomioon saunaremontin suunnittelussa?